Turvaistuinten hyväksymismerkinnät
Suomessa myytävissä tuotteissa pitää olla E-hyväksymismerkintä eli niiden tulee täyttää joko ECE R44 rev. 03 turvastandardi tai mieluummin vielä standardin uudempi versio ECE R44 rev. 04. Nykyään istuimia ostetaan kuitenkin paljon myös ulkomailta ja tällöin ostajan kannattaa itse varmistaa, että ostettavalla istuimella on kyseinen merkintä, jotta istuin täyttää sille laissa asetetut vaatimukset.
E-HYVÄKSYMISMERKINTÄ
Kun lapsen autossa kuljettamiseen tarkoitettu turvalaite täyttää sille lainsäädännössä asetetut vaatimukset, se saa E-hyväksymismerkinnän. E-hyväksynnällä tarkoitetaan Euroopan taloudellisen komission vaatimusten mukaisuutta. Kaikkein Suomessa myytävien lasten turvaistuimien tulee olla E-hyväksyttyjä. Se, että istuimella on viranomaishyväksyntä, takaa tietyn turvallisuustason, mutta hyväksynnän saaneiden turvaistuinten välillä voi olla suuriakin eroja turvallisuudessa.
Turvaistuimet saavat E-hyväksynnän tiettyihin ryhmiin sen mukaan minkä kokoinen lapsi voi istuimessa matkustaa niin, että asetetut vaatimukset täyttyvät. Turvalaitteet jaetaan E-hyväksynnässä taulukon mukaisiin paino- sekä ikäryhmiin. Lapsen paino on ratkaiseva ja ikäryhmät ovat vain viitteelliset, koska samanikäiset lapset voivat olla hyvinkin erikokoisia.
|
Ryhmä 0 |
Ryhmä 0+ |
Ryhmä 1 |
Ryhmä 2 |
Ryhmä3 |
|
0 – 10kg |
0 – 13kg |
9 – 18kg |
15 – 25kg |
22 – 36kg |
|
n. 0 – 9kk |
n. 0 – 1,5v |
n. 6kk – 4v |
n. 3v – 6v |
n. 6v – 12v |
Tuorein eurooppalainen turvastandardi on ECE R44 rev.04 ja se asettaa tällä hetkellä vaatimukset E-hyväksymismerkinnän saaville turvaistuimille. Standardin määrittelemien vaatimusten lista on pitkä. ECE rev 04 standardi edellyttää tarkoissa testeissä varmistettuja ominaisuuksia istuimilta ja valmistajien tulee tiukasti valvoa valmistussarjojaan. Myös viranomaiset tekevät tarkastuksia, jotka varmistavat, että valmistettavat tuotteet todella vastaavat törmäystestattuja tuotteita.
ECE R44 rev. 04 turvastandardin täyttävän istuimen tulee mm. suojata lasta kaikissa niissä asennoissa, joihin istuin on suunniteltu. Istuimen tulee kiinnittyä autoon joko auton turvavyöllä tai erityisillä kiinnitysmekanismeilla. Jos lapsi kuuluu kiinnittää istuimeen auton turvavyöllä, niin turvayön oikea reititys pitää olla selkeästi ohjeistettu kuvan kanssa ja ohjeen pitää löytyä kiinteästi myös itse istuimesta. Mikäli istuin kiinnitetään autoon auton turvavyöllä, niin turvavyön kulkureitti on merkittävä sinisellä värillä selkä menosuuntaan asennettaviin istuimiin ja punaisella värillä kasvot menosuuntaa asennettaviin.
Ryhmiin 1, 2 tai 3 kuuluvissa istuimissa pitää olla toimivat auton turvavyön ohjaimet, jotka ohjaavat turvavyön kulkemaan oikeasta kohtaa lantion yli. Ryhmän 1 kasvot menosuuntaan asennettavissa integroiduilla valjailla varustetuissa istuimissa tulee valjaiden kulkea lapsen haarovälistä. Mikäli turvaistuimessa on omat turvavaljaat, niin niiden soljen pitää olla helposti ja yhdellä liikkeellä aukaistavissa niin, että lapsi vapautuu. Jos valjaissa on haaraosa, niin myös sen pitää aueta samalla kun solki avataan. Istuimen turvavaljaiden solki ei saa lukittua vain osittain tai ilman, että kaikki osat on kytketty mukaan ja avausmekanismin pitää olla niin selkeä, että hätätilanteessakin pelastaja osaa ilman aikaisempaa kokemusta soljen nopeasti avata. Soljen avausmekanismin tulee olla väriltään punainen, mutta soljen mikään muu osa ei saa olla punainen. Ryhmien 2 ja 3 turvalaitteet tulee olla suunniteltu niin, että lapsimatkustaja ylettyy itse turvavyön kiinnityssolkeen. Ryhmiin 0, 0+ ja 1 kuuluvien istuimien tulee pystyä suojaamaan lasta myös vaikka tämä nukkuisi. Selkä menosuuntaan asennettavien istuimien pitää taata myös lapsen päälle suoja.
Turvaistuimeen tulee olla selvästi merkittynä valmistajan nimi tai tavaramerkki, valmistusvuosi, kansainvälinen merkki e-hyväksynnästä, istuimen painorajat sekä yhteystiedot, mistä asiakas voi saada tietoa istuinmallin sopivuudesta automalleihin. Selkä menosuuntaan asennettavissa istuimissa tulee lisäksi olla erityinen varoitus, ettei istuinta saa asentaa autossa paikalle, jossa on etuturvatyyny. Käännettävissä olevissa istuimissa pitää olla myös kehoitus olla käyttämättä istuinta kasvot menosuuntaan ennen kuin lapsen paino on ylittänyt tietyn rajan. Lasten istuimen mukana on seurattava myyntimaan kieliset ohjeet, joiden sisällölle on myös tarkkaan määritelty vaatimukset.
T-HYVÄKSYMISMERKINTÄ
T-hyväksyntä on Ruotsin Liikenneturvaviraston myöntämä lisähyväksymismerkintä turvaistuimille, joissa ei heidän mukaansa lapsen päähän kohdistuva kaularankaa venyttävä kiihtyvyysarvo ylitä 20 g-voimaa. Toistaiseksi näitä T-lisähyväksymismerkintöjä on myönnetty vain selkä menosuuntaan asennettaville turvalaitteille.
PLUS TEST
Plus Test on uusin ruotsalainen lisähyväksymismerkintä, joka on tullut korvaamaan T-hyväksymismerkinnän. Kaikki Plus Test hyväksynnän saaneet turvaistuimet ovat E-hyväksyttyjä, mutta Plus Test -lisähyväksynnän saaneissa istuimissa lapsen niskaan ei hyväksynnän myöntäjän mukaan kohdistu hengenvaarallisia voimia etutörmäyksissä, joten tämän hyväksynnän hankkineet ja saaneet turvaistuimet antavat lapselle erityisen hyvän suojan. Plus Test ei ole pakollinen testi, vaan istuimen valmistaja voi teettää sen istuimilleen. Plus Test hyväksynnän voivat saada ryhmien 1 ja 2 istuimet eli 9-25 kiloisille lapsille tarkoitetut.
Yksi istuin voi saada E-hyväksynnän etumatkustajan paikalla tiettyyn kilomäärään asti, mutta takapenkille asennettaessa maksimi kilomäärä saattaakin olla eri. PlusTest hyväksymismerkintä annetaan korkeintaan sille kilomäärälle, mikä on sallittu kaikilla paikoilla autoissa. Selkä menosuuntaan asennettavat Isofix-kiinnitteiset istuimet voivat saada hyväksynnän korkeintaan 18 kilolle, koska auton isofix-kiinnikkeitä ei ole mitoitettu suuremmalle kilomäärälle. Huolimatta siitä, että monessa paikassa selkä menosuuntaan matkustamista pidetään pienelle lapselle turvallisempana vaihtoehtona kuin kasvot menosuuntaan perinteisesti istuimen tai auton turvavöissä, niin käännettävistä turvaistuimista vain harvat läpäisevät PlusTestiä. Vaikka lapsi voisi matkustaa käännettävässä istuimessa selkä menosuuntaan niin pitkään kun tämä istuimeen ylipäänsä mahtuu, niin istuimen vaihtoehtoinen asennustapa kasvot menosuuntaan evää PlusTest hyväksynnän yhdistelmäistuimilta, koska sen saamiseksi niskaan kohdistuvat törmäysvoimat eivät saa ylittää tiettyä rajaa millään istuimen mahdollisella asennustavalla.


